Olet varmasti kuullut puhuttavan ulkoisesta SSD kovalevystä? Saat siihen tallennettua tietoa. Voit kuljettaa siinä mukanasi kaikki lempielokuvat, pelit, kuvat ja muut tärkeät tiedostot. Ulkoinen SSD kovalevy mahdollistaa myös varmuuskopioinnin.
Miksi ulkoinen SSD kovalevy kannattaa hankkia?
Kuvittele, että sinulla on tietokone, joka yhtäkkiä menee vikatilaan, etkä enää pääse käsiksi omiin tietoihisi. Mitä tarkoittaisi, jos kaikki tietosi haihtuisivat savuna ilmaan?
Joillekin se voi olla sitä, että useiden päivien työ menee hukkaan. Toisille arvokkaat muistot häviävät kuvien myötä.
Niin kliseeltä kuin kuulostaakin, varmuuskopiointi kannattaa tehdä. Yksinkertaisimmillaan ratkaisu on ulkoinen SSD kovalevy. Idea on simppeli: se liitetään tietokoneeseen lisätallennustilaksi.
Monet jättävät varmuuskopioinnin eli eivät tee sitä. Sen ajatellaan olevan kenties aikaa vievä ja työläs homma. Kyllä ja ei. Jos sinulla on paljon tiedostoja, toki siinä menee oma aikansa tallettaa ne kovalevylle. Se ei kuitenkaan vie niin pitkään, kuin saatat nyt ehkä ajatella.
Tiedostojen tallennus kannattaa, koska sitten tiedät niiden olevan turvassa. Jatkossa tiedostot on hyvä tallentaa suoraan ulkoiselle SSD kovalevylle, jolloin siitä tulee rutiini.
Tietojen tallentaminen voi olla ajankohtaista myös silloin, kun tietokoneen kiintolevy on täyttymässä. Tämä onkin monelle yleinen ongelma. Tietoa on niin paljon, että koneen muisti ei enää riitä ja se puolestaan aiheuttaa tietokoneen hidastelua. Tällöin ratkaisuna on hankkia ulkoinen SSD kovalevy.
Ulkoinen SSD kovalevy on helppokäyttöinen
Toimintaperiaate on simppeli. Saat kaikki tiedostot tallennettua SSD levylle kopioimalla ja liittämällä. Ne kannattaa tallentaa myös pilveen. Näin tuplavarmistetaan tietojen säilyttäminen.
Ei kannata tukeutua vain yhteen tallentamismuotoon. Varsinkin, jos tiedostot ovat todella tärkeitä, on hyvä idea laittaa ne ainakin kahteen eri paikkaan talteen. Ulkoinen SSD kovalevy ja pilvipalvelu ovat toimiva yhdistelmä.
Ulkoinen SSD levy on nopea ja kestävä. Etenkin alumiinikuori suojaa iskuilta. Nykyisin ulkoinen kovalevy SSD on saatavilla kompaktinkokoisena. Se mahtuu vaikka taskuun, jolloin se kulkee mukana töihin, kouluun tai matkoille – eli sinne, missä sitä tarvitset.
SSD eli Solid State Drive tarkoittaa sitä, että siinä ei ole liikkuvia osia. Ulkoinen SSD 1Tb pitää sisällään 1000 gigatavua eli siinä on 1 teratavun kapasiteetti. Tämä tarkoittaa sitä, että käytössäsi on lähes rajattomasti tilaa elokuville, musiikille, kuville ja muille tiedostoille. Pelkästään yhteen gigabittiin mahtuu tuhansia valokuvia.
Tiesitkö, että on olemassa myös langaton ulkoinen kovalevy? Langaton ulkoinen kovalevy eli verkkolevy mahdollistaa sen, että pääset omiin tiedostoihisi käsiksi mistä vain ilman, että se on sinulla fyysisesti mukana. Tarvitset vain Internet-yhteyden. Tällainen verkkolevy yhdistetään pistokkeeseen. Johtoja ei tarvita.
Langaton nettiyhteys riittää siihen, että pääset käsiisi omiin tiedostoihisi vaikka toiselta puolen maailmaa. Lisäksi verkkolevyt ovat lähtökohtaisesti paljon isommalla kapasiteetilla (vrt. koko perheen mediakirjasto) kuin langalliset. Tästä syystä SSD-levy verkkolevynä on todella kallis.
Ulkoinen SSD kovalevy ja mekaaninen kiintolevy (HDD) eroavat toisistaan
Ulkoisen SSD kovalevyn lisäksi on olemassa myös mekaaninen kiintolevy (HDD). Saatat pohtia, kumpi on sinulle parempi: ulkoinen SSD kovalevy vai mekaaninen kiintolevy (HDD)?
Verrattaessa näitä, ulkoinen SSD on selvästi nopeampi ja kevyempi. Siinä ei ole liikkuvia osia ja sitä suojaa alumiinikuori, joten se kulkee mukana melko huolettomasti.
Ulkoinen SSD levy on erinomainen vaihtoehto kaikenlaisten tietojen tallentamiseen. Siinä on runsaasti tallennustilaa. Erityisesti tietojen, joihin on päästävä käsiksi nopeasti. Tällaisia voivat olla käyttöjärjestelmät, pelit tai tiedostot, joita käytät usein.
Mekaaninen kiintolevy on hitaampi, mutta tallennustilaa on rutkasti. Toisaalta se on hauraampi, koska siinä on liikkuvia osia. Mekaaninen kiintolevy soveltuu parhaiten tiedostojen tallentamiseen, kuten kuvat, dokumentit ja elokuvat.
Ulkoinen SSD kovalevy
-
nopea, hiljainen ja energiatehokas
-
kestävä (alumiinikuori, ei liikkuvia osia)
-
runsaasti tallennustilaa
-
sopii erityisesti käyttöjärjestelmien, pelien, kuvien, elokuvien tai muiden tärkeiden tiedostojen tallentamiseen
-
kevyt ja helppo ottaa mukaan
Mekaaninen kiintolevy (HDD)
-
paljon tallennustilaa
-
edullisempi hinta
-
sopii erityisesti kuvien, elokuvien ja muiden dokumenttien säilyttämiseen
Löydä sinulle sopivin ulkoinen kovalevy
Huomioi ulkoista SSD kovalevyä hankkiessa haluatko langallisen vai langattoman. Yleensä langallinen ulkoinen SSD kovalevy on pienempi ja kevyempi kuin langaton. Jos haluat kuljettaa sitä mukanasi, silloin langallinen on valintasi.
Tarkista käyttöjärjestelmäyhteensopivuus eli onko ulkoinen SSD kovalevy MacOS- vai Windows-järjestelmälle. Tallennustilan määrä, brändi ja takuu ovat niin ikään tärkeitä tietoja. Luonnollisesti SSD kovalevy hinta kiinnostaa.
Ulkoinen SSD kovalevy on kysytty ja sen suosio kasvaa koko ajan. Viimeistään nyt, kun ihmiset ovat havahtuneet, miten tärkeää varmuuskopiointi on. Toisaalta omat tiedostot halutaan kuljettaa helposti ja kevyesti mukana. Juuri siihen ulkoinen SSD kovalevy on nappivalinta.
Kiinnostaako ulkoinen SSD kovalevy? Tutustu ulkoisten kovalevyjen koko valikoimaamme täällä.